Suomessa teemme mm. ruokajakelua yhdessä Pohjois-Suomen Kansanlähetyksen ja YWAM Oulun kanssa. Järjestämme myös evankeliumi-tilaisuuksia (Harri & Mia Joki ja Ape Nieminen), mediatyötä (Vain Yksi Tie ja Kipinämedia), seurakuntakiertueita ja autamme yhteistyötahoja.
Ape Nieminen
Ape on syvällinen ja useita lauluja säveltänyt ja laulanut muusikko, jolla löytyy osaamista monilta alueilta. Hän on toiminut mm. puutarhatöissä, talonmiehenä, hirsirakentajanä, myyjänä, seurakunnan nuorisotyöntekijänä, opettajana, eräoppaana ja toimittajan töissä sekä kouluttanut nuoriso-, eräopas- ja matkailualan opiskelijoita. Ape on tehnyt Venäjän Karjalassa avustustyötä noin 20 vuotta. Ape on ollut myös toimittajana paikallislehdessä. Apen harrastuksiin on kuulunut valokuvaus, koskimelonta, matkustelu ja laulaminen. Hän on Pudasjärven kaupungin valtuutettu ja hyvinvointivaliokunnan jäsen.
Ape Nieminen äänittää parhaillaan debyyttilevyään.
Harri & Mia Joki ja Family
Joen perheeseen kuuluu Mian ja Harrin lisäksi kuusi lasta ja neljä koiraa. Perhe vie kristillistä sanomaa suurella innolla keikkaillen vankiloissa, toreilla, hoitolaitoksissa, vanhainkodeissa jne. Mia ja Harri ovat käyneet kertomassa vangeille ilosanomaa yli 21 vuotta ja Teriskodilla (hoitolaitos Akaassa) kuukausittain jo 30 vuotta. Joet keikkailevat vuosittain 50-70 kertaa, takana on kaikkiaan 990 keikkaa.
Joet järjestävät KiloSanomaa -tapahtumia Toijalan Yhteiskoululla. Tapahtumissa käy yleensä noin 100 vierasta. Puhujina ovat viime aikoina olleet mm. Ilkka Rytilahti, Pauli Selkee, Helena Vähäkangas, Daniel Nummela ja Päivi Räsänen.
Joet ovat osallistuneet Raatteen Rukouspäiville Raatteen Rauhanvartiolle, jossa he ovat kuvanneet ’Raatteentien ihme’ dokumenttiin kaksi osaa. ’Raatteentien ihme 2’ sai ensiesityksen itsenäisyyspäivänä 2025 TV7:llä. ”Raatteentien ihme” ykkösosaa, Timo Suutari kertoi sodan ajan ihmeistä, on Vain yksi tie Youtube-kanavalla katsottu 134 000 kertaa.
Jokien kuvaamia ja tuottamia Vain yksi tie -ohjelmia nähdään TV7:llä kerran kuussa. Ohjelma koostuu Raamatunopetuksesta, todistuksesta ja musiikkivideosta. Musiikkivideoita löytyy sata kappaletta myös YouTubesta. Somessa Jokien eri kanavat tavoittavat nykyään tuhansia ihmisiä, esim. Vain yksi tie Youtube-kanavalla n. 3000 seuraajaa ja Mian omalla Facebook-sivulla on lähes 7000 aktiivista seuraajaa.
Alkuvuodesta on Jokien toiveena on järjestää Puolellasi Israel 2 -tapahtuma Toijalan yhteiskoululla. Koko päivän tapahtumaan on alustavasti lupautunut pääpuhujaksi TV7 Israel News juontaja Jonathan Hessen.
Tervetuloa seuraamaan Joen perheen evankeliointi-matkaa eri kanavien kautta! He kiittävät rukouksistanne, muistamisistanne ja taloudellisesta tuestanne.
www-sivut: vainyksitie.net (TV-sarja ja uutiskirjetilaukset) miajoki.com
Facebook: ”Vain yksi tie”, ”KiloSanomaa” ja ”Mia Joki”
Spotify: ”Mia Joki”
Youtube: ”Vain yksi tie” (tilaisuudet, TV-ohjelmat), ”Mia Joki” (ajankohtaispuheet) ja ”Hitsoundrec” (musiikkivideot)
Heikon ihmisen lauluryhmä
Heikon ihmisen lauluryhmä syntyi 2011 Kuhmossa kerrostalolähiön raamattupiirissä. Piiriin osallistui monia päihdeongelmista selviämässä olevia lähiön ihmisiä. Joskus tuli puheeksi, että jos kirkossa saavat laulaa monet kuorot, niin miksei päihdeongelmaisetkin. Niinpä päätettiin järjestää sanan ja rukouksen ilta teemalla «Heikon ihmisen ilta». Ilta oli menestys ja poiki monia jatkoiltoja. Samalla lauluryhmälle alkoi tulla pyyntöjä vierailla myös naapuripitäjien tilaisuuksissa.
Heikon Ihmisen Lauluryhmä on esiintynyt reilun kolmen vuoden aikana hyvin aktiivisesti, toreilla, kauppapaikoilla, hoitolaitoksissa, vankiloissa ja erilaisissa seurakuntailloissa.
Viikottain on ollut yhdestä kahteen esiintymistä sekä viikkoharjoitukset, joten voidaan puhua melkoisesta yhteisöstä. Laulajia on yleensä liikkellä 10-25 henkilöä. Ryhmä keikkailee todella aktiivisesti ja esiintymisiä on vuosittain yli sata. Lauluryhmän säestäjä ja primus motor on vankilaevankelista Erkki Heikkinen. Lauluryhmään on tullut monia ihmisiä uskoontulemisten kautta ja ryhmä on toiminut hengellisenä kasvupaikkana monille.
Lauluryhmä haluaa lähetysnäkynsä johdosta toimia Pyhän Maan Kristittyjen työyhteydessä, samalla ryhmä saa kerättyä lähetysvaroja Israeliin ja pyrkii kokoamaan omia toimintakulujaan. Ryhmä on järjestänyt monet myyjäiset ja hyväntekeväisyysillat eri kirkoissa. Kotiseurakuntana ryhmällä on Kuhmon seurakunta.
Tarvittaessa Heikon Ihmisen lauluryhmän rinnalle voi tulla erikoisen hyviä lauluja säveltävä Ape Nieminen, Kesseli ry.
Tilaa evankelioiva musiikki-ilta seurakuntaasi info@holyland.fi
Pakolaisten tavoittaminen Suomessa
Pakolaistyön saralla kontaktihenkilömme auttaa Helsingin alueella maahanmuuttajia ymmärtämään kristillisyyttä. Hän osaltaan auttaa pakolaisia sopeutumaan kotimaahamme sekä pyrkii välittämään tietoa ja materiaalia kristillisen uskon todenperäisyydestä. Rukoile maahanmuuttajien parissa tehtävän työn puolesta.
Israelin vieraat pitävät myös usein tilaisuuksia Suomessa arabiankielellä niin pyydettäessä. Vierailut esim. kansanopistojen maahanmuuttajalinjoille tai maahanmuuttajien illanviettoihin ovat olleet hyödyllisiä.
Pyhän maan kirjat
Pyhän maan kirjat ovat julkaisuja, jotka vahvistavat kristillistä uskoamme.
– Riemuvuosien kirja ilmestyi helmikuussa 2017, 2. painos suuremmalla kirjasinkoolla maaliskuussa 2019
Kirja sisältää Qumranin yhteisön suosiman Riemuvuosien kirjan, lisäksi Mooseksen ilmestys (Adamin ja Eevan elämä) ja 12 Patriarkan testamentit (Jaakobin poikien elämänkerrat).
– Neljä Eenokin kirjaa ilmestyi kesällä 2018. Kyseessä on koko maailmassa ensimmäinen nide, missä neljä Eenokin nimellä kirjoitettua juutalais-slaavilaista tekstiä on samassa teoksessa. Tämä siis Suomen kielellä.
– Patriarkat ja profeetat, julkaistu 2019 tammikuussa. Kirjassa ovat varhaiskristilliset teokset Abrahamin testamentti, Jobin Testamentti, Jesajan taivaaseenastuminen ja Raamatun profeettojen elämänkerrat.
Kaikki mämä apokryfiset Raamatun taustatietokirjat voit tilata www.bod.fi -kirjakaupasta. Käytä hakusanaa ’Pyhän maan kristityt’. Kirjojen tuotto käytetään lähetystyöhön Lähi-Idässä.