Autamme Ukrainan seurakuntia toimimaan parhaalla mahdollisella tavalla
Pyhän Maan Kristityt ry toimii Ukrainan eri seurakuntien hyväksi hyvin haastavassa tilanteessa. Autamme sota-alueen lapsia lastenleirien avulla. Kriisiaikana yhä vuonna 2025 autamme seurakuntia toimimaan parhaalla mahdollisella tavalla. Odessan seurakunnat ovat toiminnassa, vaikka paljon kodittomia ja vanhuksia on kyetty siirtämään Moldovan pakolaiskeskuksiin. Ruokajakelu Odessan alueella on valtavaa, lähes 1000 ihmistä päivässä pyritään ruokkimaan.
Kiovan seurakunta on hajaantunut maaseudulle koteihin. Miehet ovat jääneet Kiovan alueelle. Vinnitsan ja Poltavan alueen seurakunnat toimivat evakuointi ja avustuskeskuksina. Apusi on tärkeää. Avustuskuljetukset Keski-Euroopasta myös maksavat. Pakolaisvirta maan sisällä ja ulospäin on jatkuvaa.
Ennen sotaa aloitetut sosiaalityön projektit jatkuvat eri tavoin. Erityisen tärkeä projekti on työ kodittomien parissa. Työtä tehdään Odessan alueen asuntoloiden ja ruokajakelun kautta. Kodittomien parissa tehtävä työ on levinnyt myös muualle Ukrainaan. Ljubnyn kaupungin alueelle on nousemassa vanhainkoti niille vanhuksille, jotka eivät voi asua yksin kotona. Seurakunta on lupautunut huolehtimaan vanhainkodin käytännön töistä kunhan rakennus on syntynyt.
Sosiaalisen avustustyön keskuksia on syntynyt eri puolille Ukrainaa. Ihmiset ovat saaneet näyn toimia yhdessä köyhimpien hyväksi. Kaikissa suurimmissa kaupungeissa alkaa olla sekä yömajoja, että talvella lämmittelytelttoja kodittomille. Suomalaisilla on syttynyt näky lahjoittaa minibusseja kodittomien kuljetuksiin eri avustuskeskusten yhteyteen. Avullasi nämä autot saadaan perille Ukrainan eri maakuntiin. Projekti on osa Global Christian Support – Help To Survive – kampanjaa. Tavoitteena on, ettei yhdenkään kodittoman tarvitse paleltua tänä talvena.
Keväällä 2026 tarve Ambulanssille ja Minibussille! Autamme suuren vanhainkodin 300 hengelle syntymistä Odessan Dalnikin kylään. Lisätietoja alla olevassa videolinkissä!
KATSO TÄSTÄ ODESSAN AVUSTUSTYÖN 2026 VAHVAT VIDEOT SUOMEKSI
UKRAINAN ELÄMÄN PUOLESTA – KIERTUE Sota-ajan avustustyöstä kertomassa:
Olexandr Datsenko, Vinnitsa, Morning Star Church, helmikuu 2025 vierailu pohjoisessa.
Su 2.2. Oulu: Pateniemen srk-koti klo 12, klo 16 Uusheräys /KL Koulukatu 41, Oulu, Seurat
Ma 3.2. klo 18 Rovaniemi, Seurakuntakodin yläsali, Rauhankatu 70F, Ukraina-ilta
Ti 4.2. Oulu: Koskelan pappila, majatalo klo 10-13, Raahe rukousilta, srk-keskus klo 18
Ke 5.2. II srk-keskus klo 12 , Oulu: Maikkulan kappeli klo 17, Lähetysseurakunta klo 18
To 6.2. Vaala srk-talo klo 10, Kärsämäki srk-talo klo 18
Pe 7.2. Nurmes Seurakuntakeskus klo 12, Suomussalmi Ämmänsaari srk-keskus klo 18
La 8.2. Puolanka Suolijärven koulu klo 13, Kuhmon seurakuntakeskus klo 17
Su 9.2. Pyhäjoen kirkko kirkkokahvit, klo 10, Kalajoki srk-sali klo 17
yhdyshenkilö, Timo Suutari 040-671 0608
Katso Ukraina tilaisuudet kohdasta ’Tapahtumat’
Tervetuloa mukaan!
Pastorien ja lähetysaktivistien matka Ukrainaan tulee jälleen sodan jälkeen
Kohteina ovat seuraavat alueet:
Kiova, Kramatorsk (Itä-Ukrainan raja), Ljubny, Vinnitsa, Odessa. Vanhainkodit, lastenkodit, työ kodittomien parissa ja seurakunnat. Lisäksi kävimme joissakin luostareissa ja museoissa. Seurakunnat ovat evankelisia ja luterilaisia seurakuntia. Sosiaalityö on radikaalia ja uhrautuvaa.
Matkan hinta 650e, sis lennot Helsingistä, kuljetukset, majoitukset ja ruokailut Ukrainassa. Mielenkiintoisella matkalla nähtiin koko Ukrainan hengellisen ja sosiaalisen työn kentän. Mahdollisuus oli vierailla lähellä konfliktialuetta ja rohkaista ihmisiä siellä. Matka oli tarkoitettu erityisesti pastoreille, lähetyksen vastuunkantajille ja muille asiasta kiinnostuneille.
Vastaanottava taho Global Christian Support www.gcshelp.org
Ukrainan sotalasten leirejä järjestettiin Suomessa vuosina 2016-2019. Leirille saapui 24 lasta kerrallaan itäisestä Ukrainasta ja viisi aikuista ohjaajaa.
Toiminta Ukrainan seurakuntien hyväksi
Pyhän Maan Kristityt ry toimii Ukrainan eri seurakuntien hyväksi hyvin haastavassa tilanteessa. Autamme sota-alueen lapsia lastenleirien avulla. Lisäksi olemme aloittaneet sosiaaliset avususprojektit kevään 2017 aikana. Erityisen tärkeä projekti on työ kodittomien parissa. Työtä tehdään Odessan alueen asuntoloiden ja ruokajakelun kautta. Kodittomien parissa tehtävä työ on levinnyt myös muualle Ukrainaan.Ljubnin kaupungin alueelle on nousemassa vanhainkoti niille vanhuksille, jotka eivät voi asua yksin kotona. Seurakunta on lupautunut huolehtimaan vanhainkodin käytännön töistä kunhan rakennus on syntynyt. Lue erityisistä tukikonserteista 2018
Sosiaalisen avustustyön keskuksia on syntynyt eri puolille Ukrainaa. Ihmiset ovat saaneet näyn toimia yhdessä köyhimpien hyväksi. Kaikissa suurimmissa kaupungeissa alkaa olla sekä yömajoja, että talvella lämmittelytelttoja kodittomille. Suomalaisilla on syttynyt näky lahjoittaa minibusseja kodittomien kuljetuksiin eri avustuskeskusten yhteyteen. Avullasi nämä autot saadaan perille Ukrainan eri maakuntiin. Projekti on osa Global Christian Support – Help To Survive – kampanjaa. Tavoitteena on, ettei yhdenkään kodittoman tarvitse paleltua talvella.
Pastorien ja lähetysaktivistien matka Ukrainaan 3.-10.10.2019

Seuraavassa englanninkielinen todistus suomalaisen ryhmän vierailusta Itä-Ukrainan Kramatorskin kaupungissa: ”I HAVE A TESTIMONY!!! Maybe you remember when after the Sunday service in Kramatorsk you all were praying for one old lady who lives with 3 grandchildrens and parents left them. This lady had cancer sarcoma. And Yura put his hand on the place where she had this. Then on Tuesday she went to the hospital to make a sonogram! And the doctors found NOTHING!!!” This lady called to Kiev office.
Lue lisää erityisestä Ukrainan Aika – uutislehdestä!